EcoSouLife – tarina ympäristöheräämisestä ja aloittavan valmistajan haastavista ensiaskelista
Sharon Benjamin: ”This is not about profits, we are on a mission…”
Australialaisen EcoSouLifen perustivat vuonna 2007 Sharon ja Gal Benjamin. Sharon työskenteli tuohon aikaan tekstiilituotteita valmistavassa yrityksessä ja hänen vaimonsa Gal maineikkaan tavaratalon sisäänostajana. Lähtölaukaus oman yrityksen perustamiselle tuli oikeastaan Sharonin ja Galin vanhimmalta pojalta, joka oli hyvin ympäristötietoinen ja paasasi vanhemmilleen ympäristöasioista päivittäin. Pariskunnan päässä alkoi pyöriä kysymys siitä, mitä konkreettista ympäristöongelmille voisi tehdä. Pelkkä ideologinen julistaminen kun ei maailmaa muuta.
Tuotekehitystyö uusien ympäristöystävällisempien tuotteiden parissa aloitettiin vuonna 2007 ja ensimmäinen tuotesarja oli valmis lanseerattavaksi Friedrichshafenin OutDoor Show:ssa vuonna 2011. OutDoor Show valikoitui lanseerauspaikaksi, sillä perustajat uskoivat ulkoiluista ja luonnossa liikkumisesta kiinnostuneiden ymmärtävän parhaiten tarpeen ympäristöystävällisemmille tuotteille. Ensimmäisen yhtenäisen ja eheän tuotteiston valmistaminen vaati kuitenkin 4 vuoden kehitystyön ja huomattavia ponnistuksia, joita perustajat eivät yritystä perustaessaan olleet osanneet odottaa.
Yksi ensimmäisistä havainnoista valmistusta aloitettaessa oli, että kaikkia tarvittavia tuotteita ei pystyttäisi valmistamaan vain yhdellä tehtaalla. Tuotteiden valmistus ja kokoonpano on siksi hajautettu useille eri tehtaille Intiaan ja Kiinaan. Raaka-aineita sekä osia tuotteisiin tulee edellisten lisäksi myös Japanista ja Taiwanista.
Materiaaleihin liittyi myös paljon opiskeltavaa: on tyypillistä, että ympäristöystävällisiltä vaikuttaviin tuotteisiin on käytetty täyte- ja sidosaineina öljypohjaisia muoveja ja nämä muovit tulisi mahdollisuuksien mukaan pystyä korvaamaan luonnollisilla raaka-aineilla. Ratkaisuja etsittiin jokaiselle materiaalille erikseen. Esimerkiksi EcoSouLife-bambuastioissa on 60 % bambukuitua ja 15 % maissitärkkelystä, ja täyte- sekä sidosaineena käytetään riisin akanaa (riisin kuorta) sekä PLA:ta. Nimitys PLA tulee sanasta polyaktidi, joka on kemialliselta koostumukseltaan biohajoava termoplastinen alifaattinen polyesteri. EcoSouLifen PLA valmistetaan maissitärkkelyksestä ja sokeriruo’osta. Riisin akana -tuotteissa sidosaine on puolestaan ligniini, joka on selluloosan jälkeen maapallon toiseksi yleisin biopolymeeri ja jota löytyy luonnollisesti puusta kuitujen sidosaineena.
Tavoitteeksi kaikille tuotteille asetettiin myös, että tuotteiden tulisi olla biohajoavia kolmen vuoden sisällä siitä, kun ne haudataan maahan. Tämä määritelmä on tärkeä siitä syystä, että hajoamisprosessi ei saa käynnistyä tavallisessa arkikäytössä. Tarkoitushan oli luoda kestoastioita, joilla on yhtä pitkä käyttöikä kuin muoviastioilla, mutta jotka on helppo kierrättää takaisin luonnon omaan kiertokulkuun niiden tultua elinkaarensa päähän.
Tärkeä osa EcoSouLifen ajattelumaailmaa on pyrkimys tosiasioiden tunnustamiseen ja pragmaattisuuteen: kaikkia maailman ongelmia ei voi ratkaista kerralla. On esimerkiksi epärealistista ajatella, että kertakäyttöastioiden käyttäminen loppuisi kovinkaan nopeasti: pahimmillaan amerikkalaiset kuluttajat käyttävät styroxista valmistettuja kestoastioita vain siksi, että välttyisivät päivittäiseltä tiskaamiselta. Siksi paras ratkaisu olisi kehittää styrox-, muovi-, sekä muovipinnoitetuille kartonkituotteille kertakäyttöinen vaihtoehto, joka olisi samalla myös ekologinen. Tätä tarkoitusta varten EcoSouLifen valikoimista löytyy kertakäyttöisiä astioita, jotka on valmistettu esimerkiksi palmun lehdestä, maissitärkkelyksestä ja vehnän oljesta. Toinen pragmaattisen ajattelun johtopäätös on se, että kaikkien tuotteiden hinnan on oltava riittävän alhainen, jotta ekologisempi tuote voisi olla tavalliselle kuluttajalle realistinen vaihtoehto. EcoSouLifen tuotteiden hinnat ovat kilpailukykyisiä, sillä yritystä ei ole perustettu maksimoimaan voittoa vaan yrityksen omistajia ohjaa heidän missionsa puhtaamman maailman saavuttamiseksi.
Muovia on valmistettu 1800-luvun puolivälistä ja pitkän hajoamisaikansa vuoksi ensimmäinenkin muovituote on vielä tänä päivänä jossakin kaatopaikan täytteenä. Varsinainen vallankumous muovin historiassa tapahtui toisen maailmansodan jälkeen, kun synteettisten muovien raaka-aineena alettiin käyttää maaöljyä. Lopputuloksen me kaikki tiedämme: pessimistisimpien arvioiden mukaan merissämme on vuonna 2050 enemmän muovia kuin kalaa. Tunnelin päässä kajastaa kuitenkin valoa: uusi sukupolvi on entistä valmiimpi muutokseen. Ehkä lapsenlapsemme saavat elää maailmassa, jossa tuotteiden ympäristövaikutus on meidän kaikkien yhteinen asia?
